– kaikki mitä haluat tietää toreista –

Torit

TORIOSTOS

Toriostosmahdollisuudet

Tt-tori.fi on sivusto, joka käsittelee kaikkia toriostosmahdollisuuksia ympäri Suomea. Viikoittain järjestetään erilaisia toritapahtumia, olivat ne sitten kirpputoreja, ruokatoreja tai muita myyntikojuja. Emme voi tietenkään unohtaa myöskään muita käytettyjen tavaroiden kauppoja, joissa voi tehdä vaikka minkälaisia löytöjä.

Kirpputorit ovat aina olleet suosiossa Suomessa. Näiltä toreilta löytyy yleensä runsaasti tavaraa vaatteista ja huonekaluista aina keräilyesineisiin saakka. Koskaan ei voi tietää, kuinka arvokas jokin ostamasi tavara todella on. Joskus ihmiset myyvät vanhoja arvokkaita astiastoja tai vintagevaatteita tietämättä niiden todellista arvoa. Kirpputoreilla kannattaa siis tutkia myynnissä olevia tuotteita tarkkaan, sillä ei voi ikinä tietää mitä löytää. Toinen syy tuotteiden tarkkaan tutkimiseeen on tarkistaa, ovatko tuotteet hyvässä kunnossa. Toreilla kun ei ole palautus- eikä vaihto-oikeutta.

Nykyään on trendikästä ostaa käytettyjä tavaroita, ja torityyppisiä tapahtumia on alettu järjestää kauppakeskuksissa tai muilla julkisilla paikoilla. Näitä tapahtumia etsiessä täytyy pitää silmät auki, sillä pop-up-tori voidaan pystyttää ihan minne tahansa.

Toreilta voi löytää muutakin ostettavaa kuin vain esineitä ja vaatteita, sillä monet kauppatorit myyvät myös ruokaa. Valinnanvaraa näissä paikoissa riittää, ja yleensä ruokatuotteet ovat tuoreita. Eräs ehdoton kauppatorien suosikki ovat kalatuotteet, mutta sieltä voi löytää myös esimerkiksi kotitekoisia hilloja, lihatuotteita ja luomuruokaa. Usein saattaa löytää myös käsintehtyjä luomuksia, kuten neulottuja lapasia ja paitoja, koruja ja muita muistoesineitä.

Toreja on olemassa tietenkin myös Internetissä. Monilla nettisivuilla myydään käytettyjä tuotteita halvalla. Netissä voikin olla helpompaa selata tuotteita omaan tahtiin. Ostospäätöksen tekeminen voi olla kuitenkin hankalampaa, sillä esineistä näkee vain kuvan, eikä niitä pääse koskemaan.

Kaikenlaisia toriostoksia tehdessä on oltava tarkkana, jotta saa varmasti haluamansa tuotteen, ja että se on hyvässä kunnossa. Huijareita on aina liikenteessä ja he voivat luvata tuotteesta jotain, mitä se ei todellisuudessa ole.

Torit

HISTORIAA

Torit

Torit ovat läpi historian olleet kaupungeissa kaupallisia keskuksia. Ne ovat olleet varsin merkittäviä julkisia tiloja. Historian alkuaikoina siellä kerrottiin virallisia tiedotteita, järjestettiin erilaisia seremonioita, toimeenpantiin rangaistuksia sekä järjestettiin kansanhuveja. Joten suomalaisille hyvin tuttu slogan ’torilla tavataan’ ei ole kaukaa haettu ja on tietyllä tavalla historian havinaa. Suuriksi aukioiksi ne muodostuivat vasta uudella ajalla.

Keskustorin markkinat on ainakin tuttu käsite Tampereella. Markkinat olivat aikaisemmin iso tapahtuma, kun maalta suunnistettiin kaupunkeihin myymään erilaisia tuotteita. Tänä päivänä ei enää samalla tavoin käydä kauppaa kuin ennen, mutta markkinoihin yleensä liittyy paljon muita oheistapahtumia. Usein myös torin ympäristössä tai jopa torilla oli bussipysäkit, koska se oli hyvin keskeinen paikka kaupungissa. Ja siitä oli lyhyt matka virastoihin.

Iltatori kehitettiin tuomaan toreille toimintaa myös iltaisin. Monille toreille rakennettiin ohjelmalava ja siellä saa nauttia myös musiikista tai muista esityksistä. Toki ilta-aikoihin sieltä löytyy myös myyjiäkin eikä pelkkää ohjelmaa.

SÄÄDÖKSET

Torikauppa on säännösten alaista

Vähän sesongista riippuen torilla on yleensä myytävänä leipomotuotteita, maataloustuotteita, käsitöitä sekä luonnon antimia. Kauppaa saa käydä elinkeinolain säännösten perusteella. Torikauppias maksaa myyntipaikastaan torimaksun, joka voi olla joko vuosi- tai päiväkohtainen. Mielenkiintoista todeta, että 1900 -luvulla torilla saatettiin myydä halkoja, heinää sekä jopa hevosia. Nykyisellään niitä ei enää ole myyntiartikkeleina tarjolla.

Torikauppa, jonka suosio on ollut pienessä laskusuunnassa, on tuonut toreille muutakin käyttöä. Erilaiset juhlat torilla ovat koonneet suurempiakin ihmismassoja. Aikaisemmin suosittuja olivat muun muassa vappujuhlat, mutta nykyään on juhlittu jopa jääkiekkojoukkueen voittoa torilla. Torilla on tavattu jääkiekkoa juhlien, mutta myös euroviisuvoittaja Lordi on saanut oman kansanjuhlansa. Näihin tarkoituksiin suuret torit ovatkin mitä parhaimpia.

KAUPPATORIT

Torit Suomessa

Tunnetuimmat torit Suomessa ovat Helsingin Kauppatori ja Senaatintori. Näistä varsinkin Kauppatori on turistien suosima. Se on syntynyt vasta 1800 -luvulla, kun vanhasta Suurtorista tehtiin Senaatintori ja Kauppatori sijoitettiin vanhojen kalalaitureiden paikalle. Torikauppa on käynyt vilkkaana ja Kauppatorin rannasta lähtevät myös suositut risteilyt Korkeasaareen, Suomenlinnaan sekä Porvooseen. Vuosittain järjestetään myös todella perinteiset ja suositut silakkamarkkinat.

Torit ovat siis monipuolisia kauppapaikkoja sijainnistaan riippuen. Kaupungit, joissa meri on lähellä, tarjoavat myös paljon kalaa ja niiden myyntiä varten on laadittu erilliset ohjeet. Myyntiä seurataan eikä ohjeista saa lipsua. Tampereella järjestettävät Keskustorin markkinat keräävät väkeä maanantaimarkkinoille jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina, mikäli se vain on arkipäivä. Näillä markkinoilla on runsaasti kauppiaita usealta eri alalta. Ne ovat todella suosittuja tapahtumia.

Toriblogi

HISTORIA
Hietalahden kauppahalli vie makumatkalle
by Tomi/ on 15 Feb 2024

Hietalahden kauppahalli vie makumatkalle

Jokainen helsinkiläinen tai ainakin lähes jokainen tietää sekä tuntee Hietalahden. Torin reunalla oleva kauppahalli on ollut paikoillaan jo 1900 -luvun alusta lähtien. Mielenkiintoiselta näyttävä Hietalahden kauppahalli on oletettavasti suunniteltu hevoskasarmiksi venäläisille, mutta todellisuudessa se on toiminut alusta lähtien kauppahallina. Millainen sen historia on? Historiallinen Hietalahden kauppahalli Jos Hietalahden kauppahallia tuijottaa hiukan kauemmin, voi hyvin kuvitella sen suunnittelussa olleen idea hevoskasarmista. Tosin milloinkaan sen käytävillä ei ole kuultu kavionkopsetta, joten tämä mainio idea on haudattu jo aikoja sitten.

YLEISET
Nauti Kesäisestä Merimatkasta – Lautta Korkeasaareen!
by Hemron/ on 08 Aug 2022

Nauti Kesäisestä Merimatkasta – Lautta Korkeasaareen!

Korkeasaaren eläintarha, joka perustettiin vuonna 1889, on maailman vanhimpia eläintarhoja. Eläintarhan tehtävänä oli opettaa ja valistaa kansalaisia, ja luonto- sekä ympäristötietouden edistäminen on edelleen sen tärkeimpiä tehtäviä lajiensuojelun lisäksi. Helsingissä sijaitsevassa eläintarhassa hoidetaan 155 eläinlajia ja 1457 eläinyksilöä, eläinlajeista noin kolmasosa on uhanalaisia. Eläintarhaan pääsee ympäri vuoden Mustikkamaan sillan kautta autolla ja eläintarhan portille saakka Helsingin seudun liikenteen bussilla. Kesäisin lautta Korkeasaareen liikennöi Kauppatorilta. Lautta Korkeasaareen vain 20 minuuttia Korkeasaaren lautta lähtee Kauppatorilta Keisarinluodon laiturista.

TORIVIERAILUJA
Kumpulan Helmi On Lastenvaatteiden Ja -Tarvikkeiden Kirppis
by Hemron/ on 20 Jun 2022

Kumpulan Helmi On Lastenvaatteiden Ja -Tarvikkeiden Kirppis

Kumpulan Helmi on lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kirppis, jossa on myös kahvila ja shop. Kirpputori on myynyt lasten second hand -vaatteita jo yli 10 vuoden ajan. Kyseessä on siis hyvin monipuolinen ja viihtyisä paikka, jossa voi monipuolisten palveluiden avulla helposti viettää pidemmänkin aikaa. Tuotteiden ostamisen lisäksi paikasta voi myös varata itse pöydän lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden myyntiin. Millainen on Kumpulan Helmi Kirpputori tarjoaa monipuolisen ja suuren valikoiman, joka vaihtuu usein. Uutta tavaraa tulee joka päivä, joten kirppiksellä kannattaa pistäytyä usein löytääkseen parhaimmat löydöt ennen kuin ne viedään nenän edestä.

Iltatori vastaa työssäkävijöiden kutsuun

MAHDOLLISUUS KAIKILLE

Iltatori vastaa työssäkävijöiden kutsuun

Iltatoreja ovatkin eniten kaipailleet työssäkäyvät, jotka eivät arkena ehdi torille. Nettitori on tietenkin vaihtoehto, mutta sieltä tuskin löytää samanlaista torikauppatunnelmaa mikä on oikealla torilla. Paikkakunnasta riippuen toiminta on ollut vireää, mutta joissain päin Suomea se ei ole kuitenkaan tavoittanut aktiivisia torilla kävijöitä riittävästi.

Pelkkä toritoiminta ei useinkaan vedä yksistään väkeä iltatorille vaan tarjolla on ollut muutakin ohjelmaa. Musiikkipainotteiset illat ovat olleet suosiossa, mutta myös muunkinlaista viihdettä on ollut tarjolla. Iltaisin on myös useimmissa paikoissa kahvilatoimintaa, joten illan päätteeksi on voinut mennä kahville torikahvilaan sekä nauttimaan mahdollisesta musiikista. Esimerkiksi Salossa yhdistys nimeltä Suvisalo järjesti pitkään iltatoria vapaaehtoistoimin, mutta väsähti työtaakkansa alle.

TULEVAISUUS

Mikä on torikaupan tulevaisuus?

Torit ovat hiljentyneet vuosi toisensa jälkeen ja monilla paikkakunnilla toripäiviä on viikossa enää yksi tai kaksi. Edelleen isoissa kaupungeissa torikauppa jatkuu varsin suosittuna. Myös kaupungeissa kaivataan monipuolisempaa tarjontaa kuin mitä se on tällä hetkellä. Hyvin suunniteltuna tori antaa tukensa paikalliselle ruokakulttuurille. Myyntiä ulkona pidetään tosin haasteellisena ja monin paikoin kauppahallit ovat tulleet korvaamaan toreja, jolloin myynti tapahtuu sisätiloissa.

Toreilla löytyy oma tunnelmansa, jota ei missään muualla kauppapaikalla aisti. Markkinoiden hulinaa tai konserttien tunnelmaa ei mikään voita. Hyvällä kelillä on nautinto istahtaa juomaan torikahvilaan kupponen kuumaa tai syömään paikallisen torimyyjän leipomaa herkkua. Torit ovat melkoisen historiallisia paikkoja, joten niiden toivoisi säilyvän vielä pitkälle tulevaisuuteen.