Suosikkini Suomen Toreista

post thumb
UUTISET
by Hemron/ on 17 Jun 2016

Suosikkini Suomen Toreista

Viime kerralla avasin lukijoilleni hieman sitä, minkä vuoksi torit ovat niin tärkeitä, ja mikä on takana rakkaudessani toreihin. Tällä kertaa ajattelin paljastaa teille kaikki lempitorini, ja parhaat vinkkini siihen, mitä toreilta voi ostaa.

Hakaniementori on yksi Suomen idyllisimmistä toreista. Helsingissä sijaitsevalta Hakaniementorilta voi ostaa mitä tahansa. Jos jotakin ei löydy itse torilta, niin sen yhteydessä sijaitsevasta Hakaniemen kauppahallista löytyy. Kauppahalli on oikea herkkuaitta, josta saa joka päivä tuoretta ruokaa.

Kuopin tori on useita kertoja valittu Suomen kauneimmaksi toriksi. Se on myös yksi parhaiten tunnetuista toreista. Kuopion torilta saa ostettua perinteisiä savolaisia herkkuja, kuten esimerkiksi aitoa Kuopiolaista kalakukkoa. Kuopion tori on oikea turistinähtävyys, johon kannattaa suunnata, niin kesällä kuin talvellakin.

Mikkelin tori on kaupungin sydämmessä sijaitseva tori, jossa järjestetään etenkin kesäisin, joka päivä erilaisia tapahtumia. Torin yhteydessä on muun muassa toriparkki, ja Mikkelin torilta saa ostettua kaikenlaista ruokaa, ja käyttötavaroita. Ensi viikolla Mikkelin torilla, järjestetään kansainväliset suurmarkkinat, jonka lukemattomista ruokakojuista saa ostettua suomalaisen ruoan lisäksi, ruokaa eri puolilta maailmaa.

Toreissa on kyllä vain sitä jotain. Tänä viikonloppuna aion suunnata johonkin aivan uudelle torille, jossa en ole vielä koskaan käynyt. Rakastan torimatkailua erittäin paljon, ja suosittelen sitä myös kaikille lukijoilleni. Toreilla voi halutessaan viettää vaikka koko päivän, etenkin viikonloppuna, kun on reippaasti aikaa. Voi myös käydä hakemassa vain nopeasti tuoretta ruokaa torikojuista, tai vaikka jäätelön torin laidalla sijaitsevasta jäätelökioskista. Torit ovat monipuolisia kokoontumis- ja ostospaikkoja.