Legendaarinen Mikkelin Tori!

post thumb
UUTISET
by Hemron/ on 19 May 2016

Legendaarinen Mikkelin Tori!

Mikkelin Tori on maankuulu ja perinteinen kauppapaikka, jossa kauppaa on hierottu jo 1700-luvun loppupuolelta saakka. Silloin torin sijainti oli toinen, eli se sijaitsi Naisvuoren ja Kirkkopuiston välisellä alueella. Torin siirryttyä nykyiselle paikalleen, Mikkelin markkinoista tulikin äkkiä maankuulut. Sieltä sai ostaa sen aikaiseen valikoimaan nähden erittäin monipuolisesti erilaisia tuotteita, kuten karjaa, viljaa, voita, hevosia, hamppua, pellavaa ja venäläisiä tuontitavaroita. Myymässä tuotteitaan oli myös käsityöläisiä, joilta pystyi ostamaan satuloita, saviastioita, vaatteita, puuesineitä ja leivonnaisia erityisesti viipurinrinkeleitä. Viipurinrinkelit nousivatkin äkkiä kansansuosikeiksi ja edelleen Mikkelin markkinoilta on mahdollista ostaa eri kokoisia, mutta aitoja viipurinrinkeleitä.

Mikkelin torielämä on ollut siitä poikkeuksellista, että seon jatkunut katkeamattomana aina tuolta 1700-luvun lopulta tähän päivään. Nykyään mIkkelin torilla järjestetään esimerkiksi Jättikirpparia, Yötoria, Jääveistoskilpailuja, Mikkellin Vaakuna rallin startteja sekä monipuolisesti muita erilaisia tapahtumia,etenkin kesäaikaan. Muutama kymmenen vuotta sitten 1980-1990 luvuilla, torista muodostui paikkakunnan nuorisolle tärkeä kokoontumispaikka. Silloin torilla oli vielä edelleen autoparkki. Iltaisin saattoi nähdä satoja nuoria viettämässä aikaa torilla ja sen reunamilla olevilla kiviaidoilla.

Nykyään uusien kauppakeskuksien noustua Mikkelinkin keskusta alueeelle, on autojen parkkitilat siirretty niin kutsuttuun Toriparkkiin, eli maanalaiseen halliin torin alla. Tämä on mahdollistanut entistä paremmin torin käyttämisen erilaisissa tapahtumissa, autojen olematta tiellä.

Yksi syy Mikkelin vilkkaana pysyneeseen Tori elämään,on varmastikin niin kutsuttu Savolainen lupsakkuus, jonka takia torilla on myös tavattu ja kerrottu mehevimmät juorut, juteltu niitä näitä ja ihmetelty elämän menoa. Savolaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti juoruilu ja tähän Tori onkin ollut mitä mainioin paikka. Tulevaisuus Mikkelin torin kannalta näyttää lupaavalta. Mikkelissä on oma Toriyhdistys ja sen kehittämistä edistetään jatkuvasti ja pitkäjännitteisesti. Ainoa katoava asia mikkelin torin kuvasta, ovat vanhat savolaiset mummot ja papat, jotka osaltaan kuuluvat tähän kulttuurimaisemaan olennaisena osana. Toivotaan että nykyisistä nuorista kasvaa tulevaisuuden savolaisia mummoja ja pappoja , jotka pitävät torikulttuuria elävänä ja rikkaana!