Kuopion Tori

post thumb
TORIVIERAILUJA
by Hemron/ on 13 Jul 2017

Kuopion Tori

Mualiman napa eli Kuopion kauppatori on yksi kaikkein tunnetuimmista Kuopion tarjoamista nähtävyyksistä. Nykyisellä paikallaan se on sijainnut jo niinkin kauan kuin vuodesta 1818 saakka. Torina se toimi vuoteen 1856, jonka jälkeen se muuttui varsinaisesti kauppatoriksi. Sitä ympäröivät liikenteeltä suljetut kävelykadut. Historia ulottuu todellakin jopa yli 200 vuoden päähän ja kiehtovia käänteitäkään ei historiasta puutu.

Sijainti

Kauppatorin alueen koko on kaiken kaikkiaan noin 130 x 174 metriä ja pinta-alaltaan se on siis yli hehtaarin kokoinen. Se sijaitsee suunnilleen sadan metrin korkeudella merenpinnasta. Tori on päällystetty nupu- ja noppakivellä. Alueen läpäisee tasainen kävelykuja ja se kulkee itä-länsisuunnassa. Tori on itse asiassa pintana hiukan kalteva ja se asettaakin tiettyjä haasteita torin käyttäjille. Toria ympäröivät idässä Puijonkatu, lännessä Haapaniemenkatu, pohjoisessa Tulliportinkatu ja etelässä Kauppakatu. Kiinteistä rakenteista tunnetuin on ehkäpä Kuopion kauppahalli, joka on yhä tänä päivänä todella elinvoimainen. Lisäksi muita kiinteitä rakennelmia ovat muun muassa Veljmies -patsas sekä länsipäädystä turistit ja paikalliset löytävät Siskotyttö -patsaan. Lisäksi torin laitamilta löytyy muutamia kioskeja ja erilaisia huoltorakennuksia.

Kauppahalli

Kauppahallilla on myös vaikuttava historia, sillä se valmistui alunperin jo vuonna 1902. Sittemmin se on saneerattu täysin uuteen uskoon. Kauppahallista matkailijat löytävät esimerkiksi maukkaita leivonnaisia, herkullisia juustoja, upeita paikallisia käsitöitä sekä matkamuistoja. Lisäksi kuten Kauppahallilta saattaa odottaa, asiakkaille on tarjolla laajat valikoimat erilaisia makeisia ja erikoiskahveja. Myös teetä löytyy mielin määrin.

Nykypäivänä toria reunustavat useat eri rakennukset. Näitä ovat muun muassa Kuopion kaupungintalo, Kuopion Osuuspankki ja kauppakeskus Sektori. Myös aiemmin Anttilana toiminut iso liikerakennus löytyy yhdeltä reunalta. Myös liikkeet kuten Carlson, Kuopion Sokos ja Hallman-yhtiöiden liiketalo sijaitsevat torin laitamilla. Muita mainittavia rakennuksia ovat Keilatalo, Pankkitalo ja esimerkiksi Suomalainen Kirjakauppa löytyy torin kulmilta.

Tori ja keskusta-alue kokivat suuren muutokset vuonna 1991, kun torin alle rakennettu 700-paikkainen pysäköintihalli avattiin kaupunkilaisten ja turistien käyttöön. Alatoriremontti loi sinne itse asiassa kaiken kaikkiaan jopa 650 uutta pysäköintipaikkaa.

Nykypäivää

Kuopion tori on alueena hämmästyttävän suuri ja se onkin yksi vilkkaimmista toreista, joita Suomessa on. Yhä edelleen torilta saa takuuvarmasti savolaisten valmistamaa kalakukkoa sekä muita herkkuja, kuten irtojäätelöä ja lihapiirakoita. Torilla kaupunkilaiset viettävät kiireettömiä kesäpäiviä ja alue on todella vetovoimainen myös turisteja ajatellen.

Kaikki kaupungin sisäisen liikenteen pääpysäkit löytyvät torin ympäriltä, näin on esimerkiksi myös Turussa..

Vuonna 2014 Kuopion tori valittiin vuoden parhaaksi kaupunkikeskustaksi eikä se todellakaan ole mikään ihme, sillä alue on toimiva ja viihtyisä, oikeastaan todella idyllinen. Kesäpäivät kuluvat torin vilskeessä leikiten ja mikäs sen parempi paikka kuunnella savolaisten murretta kuin juurikin koko Kuopion sydän – ei vaan mualiman napa eli kauppatori.